In English  Suomeksi

Eeppi Myspacessa
Eeppi Facebookissa

EEPPI

Eeppi Ursin on helsinkiläislähtöinen freelance-muusikko. Hän on luonut monipuolisen uran laulajana, säveltäjänä, sovittajana ja pianistina. Hän on julkaissut omalla nimellään kaksi albumia: Violet (2005) ja Yellow page girl (2009). Hänet tunnetaan myös Jazzsiskoista ja mm. yhtyeistä AiA, Maija Kaunismaa&Yhtye, Warp!, Castafioren Korut, AinoA ja Soi, sekä yhteistyöstään pianisti Mika Pohjolan kanssa.

Yhtyeidensä kanssa Eeppi on levyttänyt ja esiintynyt festivaaleilla Suomessa ja ympäri maailmaa. Hänen omassa laulaja-lauluntekijä -vetoisessa musiikissaan onkin vaikutteita jazzista, popista ja jopa
laulelmamusiikista.

Eeppi on myös toiminut säveltäjänä ja sovittajana useissa teatteriproduktioissa ja opettanut yhtyelaulua mm. Teatterikorkeakoulussa. Syksyllä 2007 hän toimi tuuraajana Club for Five-lauluyhtyeessä.

UUTISET
EEPPI
EEPIN BÄNDIT
KEIKAT
LEVYT
KUVAT
KONTAKTIT
YSTÄVÄT
VIERASKIRJA
OSTA LEVY

KEIKAT

Heinäkuu

3.7. Lastenorkesteri Hääppöset feat. Eeppi Ursin, Vääksyn Kanavajuhlat, Toivo Kärki - lava, klo 11
7.7. HAASKAA! Kajaanin Runoviikko, Kaukametsän Sali, klo 21 (Kaj Chydenius, Maija Kaunismaa, Tuukka Leppänen, Taru Nyman, Eeppi Ursin, Ilkka Villi)
8.7. Eeppi Ursin ja Miska Kajanus Duo, Hotelli Pihkuri - Viitasaari
20.7. Lastenorkesteri Hääppöset feat. Eeppi Ursin, Pori Jazz Kids Festival - Lokki-lava, klo 12
20.7. Eeppi Ursin w/ Pori Jazz All Stars, Pori Jazz Kids Festival - Lokki-lava, klo 15

  .....LISÄÄ KEIKKOJA KEIKAT -SIVULLA

 

 

Osta Yellow page girl

Toteutus: Mediatoimisto Crazy Mama
Osta Yellow page girl Cdon.comista Osta Yellow page girl Levykauppa Äxästä Osta Yellow page girl