MITÄ OLISI TAIDE TÄYDELLISESSÄ MAAILMASSA

Umayya Abu-Hannan “Lottovoitto jäi lunastamatta” -kirjoitus on otettu vastaan liikuttavalla vakavuudella. Suomalaisia on niin kauan haukuttu rasisteiksi, että alkaa olla kansalaisvelvollisuus vaahdota suvaitsevaisuudestaan. Ja jos joku sanoo meidän syyllistyneen tähän perisyntiin, jo nousee karvat pystyyn. Kukaan ei halua osua syyttävän sormen säteeseen, “en minä ainakaan, mutta naapurin ämmä”. Kukapa ei olisi erityisen kohtelias ulkomaalaiselle julkisessa kulkuneuvossa tai kaupassa, kun taas suomalaiselle kansalaiskollegalle voi mököttää, “tuo on kuitenkin joku helvetin rasisti”. Häpeä rasistin leimaamme kohtaan on valtava, ja nyt joku taas sanoi, että emme ole oppineet mitään. Voi taantumus.

Aika monen suomalaisen nahkaan Abu-Hannan nuoli ei kuitenkaan ole osunut. Luulen, että suuri osa ei koe kirjoituksen yleistävän suomalaisia rasisteiksi. Abu-Hanna on poliittisen uransa, äitiyden ja monen muun asian lisäksi taiteilija – kirjailija ja kolumnisti. Kolumnistina hän provosoi ja räyhää. Koen vahvasti Abu-Hannan kirjoituksen olevan kirjailijan tuote, taideteos, napakka kuvaus tärkeästä aiheesta. Taiteilijana hän pyrkii puhumaan monen ihmisen suulla ja hakee samaistumispintaa. Hän kuvaa asioita epäkohtien kautta. Tottakai Abu-Hannalla on myös myönteisiä kokemuksia Suomesta, tottakai hänen tyttärestään on sanottu myös kauniita sanoja, sehän on selvää. Mutta kolumnin tarkoitus, niin kuin taiteen, on tarttua kielteisiin asioihin. Mitä olisi taide tai kolumnien kirjoittaminen täydellisessä maailmassa. Ei niitä tarvittaisi. Abu-Hanna ilmaisee itseään kirjoittamalla, on hänen ammattinsa oikeus sivaltaa oikein kunnolla. Ja toki on meidän lukijoiden oikeus kommentoida ja keskustella aiheesta. Mutta diivaa en hänessä kuule. Hän on kirjoittanut tuokiokuvan ajastaan Suomessa, tyylilajinaan inhorealismi.

Jos tämänkaltainen teksti olisi tulkittu teatterin lavalla, sitä olisi luultavasti hehkutettu tarkkanäköisenä kuvauksena tämän päivän Suomen sudenkuopista. Tai minkä tahansa yhteisön vaaroista. Näytelmäkirjailijalla on oikeus arvostella ja yleistää, mutta hän ei saa yleistävää laastia niskaansa. En sinänsä koe mitään eroa julkaistun kolumnin, näytelmän tai kantaaottavan musiikin kesken. Kaikki on julkista sanaa, kaikella on oikeus esittää tiukastikin karrikoitua, mutta pelottavan todentuntuista kuvausta olemassaolevasta. Eikä se ansaitse yleistystä tekijästään, joka vain antaa analysoitavaksemme kuvan tietynlaisesta maailmasta. Kaikki kulkee tietysti suhteessa kontekstiin: jos suomalaisten rasismista kertovan näytelmän kirjoittaa ulkomaalaistaustainen kirjailija, ollaan valmiiksi takajaloillaan.

Rasismi on käsittämätöntä, mutta salakavalaa. Itse saatan pelätä vieraita ihmisiä, mutta väitän, että se ei liity millään lailla etniseen taustaan tai ihonväriin. Pelkään tuntematonta keskisuomalaista siinä kuin Itä-Timorin sissiäkin. Mutta niin kaukana olen talvisodasta, että maan ja kansalaisuuden rajat ovat jotain sellaista, joita en osaa ottaa kovin vakavasti. Myönnän, olen idealisti ja haluaisin, että maailma olisi vain täynnä ihmisiä. Suomalaiset suhtautuvat välillä turhan herkkänahkaisesti suomalaisuuteensa. Eikö me suomalaisetkin voitaisi pitää itseämme ennen kaikkea ihmisinä ja maailman kansalaisina. Onko rasistiksi leimaamisen pelko sitä kansallista huonoa itsetuntoa, jonka saamme syntymäoikeutena. Meissä kaikissa ihmisissä taitaa olla hiukan rasisitin vikaa. Toisaalta osaamme kaikki olla myös hyvin suvaitsevaisia. Paskan määrä olkoon vakio.

Toivottavasti kukaan ei lue kolumneja sanatarkasti yrittämättä lukea rivien välistä. Abu-Hannan rivien välistä minä luin rakkauden Suomea kohtaan ja myös pilke silmäkulmassa kirjoitetun esityksen, joka ei missään nimessä huutanut: “Suomi on paska maa, minä vihaan Suomea”. Eihän sanat koskaan riitä kertomaan kaikkea. Nautitaan taiteesta ja kolumneista ja annetaan niiden vaikuttaa ajatusmaailmaamme ja elämänkokemukseemme, suututaan ja keskustellaan niistä. Mutta ei ammuta viestintuojaa.

Idealistina muistutan lopuksi John Lennonin “Imagine” -biisin sanomasta. Ei taivasta, ei helvettiä, ei uskontoa, ei omaisuutta, ei maita. Vain ihmisten välinen veljeys. Jos Lennonin toiveet joskus käyvät toteen, loppuu taiteilijoilta – ja kolumnisteilta – hommat tyystin.

3 Responses to “MITÄ OLISI TAIDE TÄYDELLISESSÄ MAAILMASSA

  • Arto Tarkkonen
    10 vuotta ago

    Tervehdys Eeppi Pohjois-Karjalasta!
    Hyvä kun kirjoitat, ajattelet ja sitten vielä vaikutatkin, muullakin tavalla kuin laulamalla ja musiikkia tehden. Olen hyvin pitkälle samoilla linjoilla. Kirjoituksesi oli hyvä kannanotto ja tämä sanoma on tärkeä, ei ainoastaan Suomelle ja Euroopalle, vaan koko maailmalle. Ja aina ajankohtainen.
    Rasismin vastustaminen, suvaitsevaisuuden lisääminen ja monikulttuurisuus ovat ne aivan teemat, jotka toivoisin nyky-Suomessa olevan paremmalla tolalla. Paljon on tehtykin ja parempaan mennään, mutta on paljon vielä tehtävää, eikä tämä työ lopu ikinä varmaan Suomesta, eikä maailmastakaan.
    Ole sikäli huoleti taiteesta, sillä epäkohtia riittää Suomessa ja maailmassa ja taiteijoita ja taidetta tarvitaan nyt ja jatkossakin kertomaan vaikka siitä maailmasta, mistä John Lennon tai Martin Luther King unelmoivat. Ihmeellistä kuinka nämä jalot sielut salamurhattiin molemmat! Siis ei ole ollut helppoa ennenkään kertoa toivosta ja uskoa parempaan maailmaan!
    Nelson Mandela mainitsi aikoinaan Suomen vierailullaan, kun oli presidenttinä valtiovierailulla….että kaikkialla maailmassa on rasismia… ja että toivo löytyy lapsista, kun he pystyvät leikkimään keskenään hiekkalaatikoillaan ja muissa leikeissään erilaisten ja eriväristen tovereittensa kanssa ja olemaan hyviä ystäviä, silloin maailmasta tulee parempi paikka elää! Mandela on viisas mies ja kokenut varmaan kaiken minkä ihminen voi ylipäätänsä kokea. Voi hyvin!

    Talven keskeltä terveisin.
    Arto T.

  • Kiitos hyvistä kommenteista, aluksi pyydän anteeksi kirjoitusvirheistä 🙂
    Yhdyn Abu Hannan kirjoitukseen, (osittain)
    Itse olen Iranista ja 30 vuodessa voisin sanoa että olen kokenut suomalaisten kärsiväisyydestä, vieraanvaraisuudesta, ystävällisyydestä ja avoimuudesta. Olen kiitollisuudenvelka suomalaisille, tiedän että minun patriootti ystävät hyväksyvät minua suomalaisena, samalla hyväksyvät minun erilaisuutta, temperamenttia ja kulttuuritausta.
    Se mikä en hyväksy on erittäin syvällistä ennakkoluuloa; se että jos musta mies laulaa Eppujen biisit karaokessa oma naisystäväni pitää sen huvittavana, ehkä moni ei ymmärrä mitä se tarkoita, noh, nyt selitän sen teille joka ette tajua kuinka loukkaava se on:
    Jos musta, tumma tai idän ihminen haluaa kovasti olla suomalainen, hän lue kirjallisuutta, opetelle (kotimaisia) lauluja, käy intissä ja jopa maistaa lipeä kalaa…. Ylpeästi laulaa Eput tai Babitzien biisiä, siinä toivossa että suomalaiset hyväksyvät hänet. Sitten joku vaan nauraa hänelle tai pitää sen huvittavana. Se tarkoita että, vaikka kuinka paljon panostaisi, kuinka hyvin osasi suomen historia ja kulttuuria ja suorittaisi tutkintoja, hänet ei ikinä hyväksyttäisi tasa-arvoisena muiden suomalaisten rinnalla. Moni vaan yksinkertaisesti eivät ymmärrä kuinka loukkaava se on pidetään huvittavana, sen sijan pitäisi olla ylpeä kun joku ulkomaalainen haluaa omistautua suomalaisuuteen.
    Mitä se tarkoittaa? esimerkiksi, moni tummia ihmisiä joka opiskellevat korkeasti suomessa, mutta heille ei ole samanlaista työllisyys mahdollisuus. Mikä tuhlaus.

    Rehellisesti, minä en varmasti kestäisi olla samassa huoneessa moneen iranilaisten kanssa, miksi on saatava kaikkien suomalaisten hyväksyntä? ymmärrän joidenkin mielestä tämä ilmaisu voisi olla vähän ristiriidassa mutta ei ole, ai miksikö? Haluan että minua haukuttaisiin jos käyttäytyisin huonosti eikä haukuttaisiin kun tumma nenäni näkyy….
    Abu-Hannan kirjoitus toi esiin se 80v mummo joka kasvattaa omia lasten lapsia hellästi ja rakkaudella varmasti mutta kun sen ennakkoluulot todenäkäisesti vuotavat hiekkalaatikkoon….
    Miksikö Hollanti? Hollantilaiset kokivat kovan rasismin kohtelua toisen maailmasodan aikana ja tietävät mitä se oikeasti tuntuu, mutta tietääkö mummo metroasemalla? Tietääkö mummo miltä naperolta tuntuu kun heitä haukutaan? kun lapsi katso peilissä mitä hän näkee? neekeri? vai ylpeä suomalainen?

    Mutta Abu-Hanna luovutti ja lähti pois, mielestäni hänellä ei ole enää mitään sanottava jos hän ei asuu suomessa. En minäkään osallistuu Iranin politiikkaa, se ei kuuluu minulle! se kuuluu niille ihmisille joka kokevat sen päivittäin ja tuntevat sen maan sosiaaliset vaikutukset nahoissaan.

  • Menneisyys ei ole ollenkaan tarkeaa. Nykyisyys ei ole ollenkaan tarkeaa. Tulevaisuus on se mista meidan pitaa selvita. Menneisyys on sita mita ihmisen ei olisi pitanyt olla. Nykyisyys on sita mita han ei saisi olla. Tulevaisuus on se mita taiteilijat ovat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *